Maiccu Satakunnan Kansassa marraskuussa 2009
Eläinten Kiitospäivä
Tässä muutamia asioita, joista eläimet ovat kiitollisia Kiitospäivänä 2009
Kuvat alkuperäisessä tekstissä.
(Kiitospäivää vietetään Amerikassa tänä vuonna 26.11.)
Ruger (koira): Olen kiitollinen että minulla on lapsi jonka kanssa leikkiä ja äiti ja isä, jotka rakastavat minua. Olin kiitollinen kaikista herkuista mitä he minulle antavat ja kuinka luottavat minuun monissa eri tilanteissa. Olen kiitollinen että he antoivat minulle aikaa oppimiseen. Joskus opin todella nopeasti ja joskus minulla menee enemmän aikaa ennen kuin minä ymmärrän. He ovat kärsivällisiä minun kanssani.
Isaac (hevonen): Olen kiitollinen kun minun ihmiseni ymmärtävät, että selkääni sattuu joskus. Olen kiitollinen minun ruuastani kylminä öinä ja minä olen kiitollinen auringosta joka valaisee kostean ruohon aamuisin. Olen kiitollinen, että minun ihmiseni antavat minulle parasta heinää. Jos syö huonoa heinää vatsaan aina sattuu.
Bruley (koira): Olen kiitollinen puhtaasta ilmasta ja pyyhkeistä. En pidä likaisena olemisesta. Olen kiitollinen äidille ja isälle jotka hierovat minun korviani. Olen kiitollinen etten enää asu paikassa missä on kova meteli. Olen kiitollinen puhtaasta vedestä ja rohkeudesta suurten koirien läheisyydessä. Olen kiitollinen että välitän itsestäni ja minun ihmisistäni. Jotkut koirat eivät välitä. Minusta tuntuu surulliselta heidän vuokseen.
Freckles (lammas): Olen kiitollinen farmeista ja siitä, että jokaisella yksilöllä on tarina kerrottavana. Yritän kovasti kuunnella mitä jokaisella eläimellä ja ihmisellä on sanottavaa. Jokainen on erilainen. Olisi masentavaa, jos kaikki olisivat samanlaisia. Pidän kukannupuista ja olisin vieläkin kiitollisempi, jos minulla olisi niitä enemmänkin. Olen kiitollinen tähdistä. En ole kiitollinen muurahaisista, mutta olen varma että joku toinen on.
Ava (kissa): Olen kiitollinen hyvästä metsästyksestä. Jopa silloin kun se on vain tarina. Olen kiitollinen maailmasta, joka on aivan tämän maailman ulkopuolella. Olen kiitollinen pienistä ihmisistä jotka saavat maailman loistamaan. Olen kiitollinen pehmeästä pedistä missä nukkua ja ihmisistä jotka siivoavat oksennukset. Olen kiitollinen että hullut ihmiset pysyvät poissa meidän talostamme. Olen kiitollinen oravista puissa ja tuulikellojen äänestä ja suihkulähteistä.
Nora (kissa): Olen kiitollinen pehmeästä musiikista, kissanmintusta ja tarinoista. Rakastan kuunnella mitä asioita kirjoilla on sanottavana. Olen kiitollinen tiedosta ja minun kyvystäni saada tietoa. Olen kiitollinen minun hajuaististani ja kosteasta kissanruuasta. Olen kiitollinen rakkaudesta.
Paloma (koira): Olen kiitollinen hengityksestäni. Olen kiitollinen, että on olemassa taivas jonne minä menen jonakin päivänä ja että minä voin nähdä ystäväni siellä. Olen kiitollinen oikean lihan mausta. Olen kiitollinen että minun äitini välittää.
Goldie (kana): Olen kiitollinen talostamme kun on kylmä ja toisista kanoista jotka pitävät minulle seuraa. Olen kiitollinen kurpitsoista ja kaikista niistä ihmisistä jotka tulevat luoksemme käymään. Olen kiitollinen joka kerta kun aurinko nousee uudestaan. En aina ollut siitä ihan varma, koska yöt ovat pidempiä, mutta aina se niin tekee. Olen kiitollinen auringon lämmöstä.
Kysy lemmikiltäsi: Boots-kissa
Kysy lemmikiltäsi-palsta, Wisdom Magazine.
Hyvä Jennifer,
Pelastin jokin aika sitten 8-vuotiaan kissan, nimeltään Boots, joka on nyt sijaiskodissa. Onko jotakin mitä voisit kertoa meille, joka auttaisi sitä sopeutumaan ja olemaan vähemmän pelokas? Pitääkö se muista eläimistä uudessa kodissaan? Entäpä ruuastaan? Onko sillä mitään toivomuksia sen uuden, lopullisen, kodin suhteen?
Maureen F.
Hyvä Maureen,
Boots on todella suloinen kissa jolla on paljon sanottavaa. Ensiksikin se kertoi minulle, että silloin kun se on todella onnellinen se päästää sellaisen hassun äänen, joka on melkein kuin se livertäisi. Se pitää siitä, että sen rintaa rapsutetaan, mutta ole varovainen kun yrität tätä, sillä useimmat kissat haluavat hyökätä, jos niitä kosketetaan niiden alapuolelta! Booth tuntee olonsa hieman varuillaan olevaksi muiden sijaiskodin eläinten suhteen, mutta se on lämpenemässä koiran suhteen joka kohtelee sitä ystävällisesti ja kunnioittavasti. Se sanoo, että kodin jäsenten pitäisi olla kärsivällisiä hänen kanssaan, sillä hän on vasta sopeutumassa. Se haluaisi heidän antavan hänelle enemmän tilaa ja antavan hänelle mahdollisuuden lähestyä omilla ehdoillaan. Se tuntisi olonsa turvallisemmaksi jos he ottaisivat tavakseen hänen kehumisensa, vaikka se tuntuisikin heistä hölmöltä. Heidän pitäisi kertoa sille joka päivä, että he rakastavat sitä ja että se on heidän luonaan kunnes lopullinen koti löytyy. Ja, heidän pitäisi tehdä kaikkensa saadakseen kissa tuntemaan itsensä erityiseksi, vaikka antamalla sille leluja tai peti, joka on vain sitä varten. Mutta varmista, että he muistavat olla koskematta ja tunkeilematta liikaa, ettei huomioiminen ala ahdistamaan sitä.
Boots näyttää pitävän teini-ikäisistä pojista, ja se näyttää minulle jatkuvasti kuvaa pojasta pelaamassa koripalloa. Se haluaisi lopullisen kodin missä on vanhempia lapsia, jotka rakastavat häntä, mutta kunnioittaen. Se haluaa olla talon ihailtu prinsessa – ei hemmoteltu, mutta ihailtu. Se ei haluaisi erityisesti muita eläimiä, mutta ehkä yhden koiran. Ei ole niinkään kyse siitä, etteikö se pitäisi niistä, mutta se haluaa olla tähti itse.
Bootsin mielestä ruokatouhu on hieman outoa, sillä ennen kuin se pelastettiin sillä oli koko ajan hirveä nälkä. Se tarvitsee hyvin ravitsevaa ruokaa, mutta jotakin yksinkertaista kuten California Natural Chicken tai Ruskea Riisi. Jotkut korkealuokkaiset kissanruuat jotka sisältävät kasviksia ja hedelmiä saattavat ärsyttää sen vatsaa, joka on sen mukaan hieman herkkä juuri nyt. Sen mielestä se johtuu siitä, että se on sopeutumassa syömään normaalia kissanruokaa, eikä se ole sen suurempi ongelma, vaikka se onkin sitä mieltä, että jokin kissojen lisäravinne olisi avuksi. Bootsin olemus on suloinen ja rakastava, siitä tulee luottavaisempi ja hellempi ajan myötä. Se kiittää sinua siitä, että pelastit sen!
Monin Siunauksin,
Jennifer Dickman
Puhutaan eläinten kanssa
Montgomery Media 19.11.2009. By Bob Keeler.
Se on sellainen kohta, mikä saa Jennifer Dickmanin lopettamaan ja sanomaan; “Okei, tämä on juuri se syy miksi teen tätä.” Nainen, joka oli tullut Dickmanin luo saadakseen apua kommunikoimiseen kissansa kanssa tiesi, että kissalla on jokin ongelma, muttei sitä, että mistä on kyse. Nainen luuli kyseessä olevan käytösongelman. Dickman, eläinkommunikoija ja reikihoitaja ja opettaja, sai selville, että kyseessä oli virtsarakon tulehdus. Tämän uuden tiedon kautta eläinlääkäri pystyi hoitamaan kissan kuntoon ja ongelma ratkesi.
“Monessa tapauksessa eläimellä on konkreettisia ongelmia, muttei niin omistaja kuin eläinlääkärikään saa niiden syytä selville” sanoo Pohjois-Walesissa asuva Dickman. Se on yksi syy, miksi ihmiset tulevat Dickmanin luo. Muissa tapauksissa, he saattavat haluta vain tietää, että miksi eläimen käytös on muuttunut, miten luoda elämä lemmikin kanssa harmonisemmaksi tai he haluavat saada uudelleen yhteyden eläimeen, joka on kuollut.
Toiset haluavat vain tietää, että mitä lemmikin päässä liikkuu.
“Monet ihmiset haluavat tehdä “tarkistuksen” kerran tai kahdesti vuodessa,” Dickman sanoo.
Vaikka hän on aina pystynyt kommunikoimaan eläinten kanssa jossain määrin, Dickmanin mukaan kaikki alkoi kun hän oli reiki-opettajansa luona ja alkoi kertoi hänelle, mitä terveysongelmia hänen kissallaan oli ja silloin hänen opettajansa huomasi hänen kykynsä ja patisti häntä kehittämään tätä kykyä.
Reikiä käytetään auttamaan ihmisiä (tai eläimiä) saamaan fyysistä, spyykistä tai henkistä hoitoa. “Se antaa energiapläjäyksen heille. Se korostaa heidän luontaista energiaansa, “ sanoo Dickman, joka on opiskellut vaihtoehtohoitoja ja henkisyyttä yli 20 vuotta.
Dickmanin mukaan kommunikointi eläinten ja hänen välillään tapahtuu hiljaisesti, telepaattisesti. Vaikkakin hän tietää sen kuulostavan omituiselta, hän sanoo, olemassa on tutkimuksia siitä, että eläimet todellakin kommunikoivat telepaattisesti. Sessiot voidaan tehdä kasvokkain tai kaukona, vaikka puhelimen välityksellä. Kaukosessiot ovat joskus parempia kuin henkilökohtaisesti tehdyt, koska eläin ei silloin häiriinny ulkoisten tekijöiden vuoksi, kuten hänen läsnäolonsa vuoksi, Dickman sanoo.
Eläimen ei tarvitse olla missään tietyssä tilassa kommunikointivaiheessa. “Ne voivat tehdä päivittäisiä rutiinejaan tai istua tai mitä tahansa. Sillä ei ole asiaan mitään vaikutusta,” Dickman kertoo. Dickman on kommunikoinut eläinten kanssa joita monet ihmiset eivät edes pidä lemmikkeinä, kuten iguanojen kanssa, mutta useimmiten hänelle soitetaan kun kyse on ihan tavallisista lemmikeistä. “Asiakkaitani ovat yleensä koirat ja kissat. Joitakin hevosia myös,” Dickman sanoo.
Alunperin Dickman halusi tulla sosiaalityöntekijäksi, mutta luopui ajatuksesta pitkän taistelun jälkeen Lymen taudin kanssa, mutta nyt hänestä tuntuu kuin hän olisikin eläinten sosiaalityöntekijä. Häntä haastateltiin jokin aika sitten “Visible By Numbers” radioshowssa www.BBSradio.comissa. Hän myös kirjoittaa kuukausittain “Kysy lemmikiltäsi”-palstaa Wisdom Magazine-nettilehteen.
Dickmaniin otettiin yhteyttä myös Soapnetin “Bank of Mom and Dad”-ohjelmasta, jossa hänen apuaan tarvitsi nainen jonka överiksi menneeseen törsäämiseen sisältyi mm. designvaateostoksia hänen koiralleen. Shown jälkeen kirjoitetussa blogikirjoituksessa nuori nainen kertoi, että sen lisäksi, että hän on hankkinut lisätuloja itselleen, hän on myös lopettanut vaatteiden ostamisen koiralle ja koira on nyt paljon onnellisempi.
Susan Duvalin seminaariohjelmissa Doylestownissa ihmiset toivat eläintensä kuvia Dickmanille, jotta hän saisi niihin yhteyden. “Hän on ensimmäinen eläinkommunikoija joka on ollut mukana vuosiin ja hän on todella hyvä,” Duval sanoi. Yksi syy miksi nämä Dickmanin kommunikoinnit tarjottiin oli se, että hän oli nähnyt niin usein lemmikkien tulevan esille ohjelmissa, joissa on meedioita mukana, Duval kertoo. “Olen nähnyt miten kovasti ihmiset kaipaavat lemmikkejään jotka ovat poissa ja he haluavat heihin yhteyden,” Duval jatkaa.
Eläinkommunikointi ei kuitenkaan ole vain niitä lemmikkejä varten, jotka ovat jo kuolleet, ja sitä voidaan myös usein käyttää löytämään selityksen lemmikin epätavalliselle käytökselle tai saamaan selville terveysongelmia, joista omistaja ei edes ole tietoinen, Duval sanoo. “Luulen, että hänestä tulee hyvin kuuluisa. Hänellä on ainutlaatuinen lahja,” Duval sanoo. Dickman on myös pitänyt hinnoittelunsa järkevänä Duvalin mukaan. “Hän ei ole käyttänyt hyväkseen sitä, että hän on erityisen hyvä tässä ja olisi siksi nostanut hintojaan.” Tunnin pitkä sessio puhelimitse maksaa 60 dollaria, kotikäyntinä 90 dollaria. Lista hinnoista ja muuta tietoa löytyy osoitteesta www.jenniferdickman.com.
Mitä hänen omiin lemmikkeihin tulee, Dickmanilla on yksi kissa.
“Hassuinta on se, että hänen kanssaan minun on paljon vaikeampi kommunikoida,” Dickman kertoo.
Hän luulee syyn siihen olevan sen, että hän tuntee kissan niin hyvin ja joskus hän ei ole varma onko kommunikointi aitoa, vai ovatko kyseessä vain hänen omat oletuksensa siitä mitä kissa tuntee, sen perusteella, että hän tuntee sen niin hyvin.
“Olen ymmärtänyt kuulemani perusteella, että se on sama kuin yrittäisi keskustella omien lastensa kanssa,” Dickman sanoo.
Pitbull ReikiPuhe käsittelyssä
Minun suosikkipitbullini saa kokea ReikiTalkin *
RAKASTAN tämän koiran energiaa. Pelkästään hänen ajattelemisensa saa minut hymyilemään. Ensimmäisen kerran kun Candy ja minä annoimme sille reikihoitoa me voimme aistia miten onnellinen ja iloinen tämä koira on. Se on eläinsuojeluyhdistyksestä löydetty koira. Hurmaavaa. Casperilla oli nyt tilaisuus osallistua ReikiTalk-projektiin. Jännittävää, me voisimme siis hoitaa sitä jo toisen kerran ja kuulla samalla mitä sanottavaa sillä on! Lisää jännitystä!
Hänen äitinsä kertoi: “Casperilla on yhä allergiaoireilua ja silloin se on hyvin kutiava ja sen koko iho on ärtyisä, jopa korvien sisäpuolelta ja suusta. Vanhetessaan sen nivelsiteet eivät ole enää niin hyvässä kunnossa ja hänen lantionsa ja lonkkansa ovat jäykistyneet, koiran vauhti on hidastunut. Hänen takajalkansa ovat huterat. Hän rakastaa leikkiä, mutta sen puhti hupenee paljon nopeammin kuin ennen. Sillä on hämähäkin purema tai palovamma viime viikonlopulta (eläinlääkärin oli vaikea sanoa kumpi se on) sen oikeassa etujalassa, joka on hidastanut sen liikkumista selluliitin lisäksi ja sillä on ollut tulehdus muutaman päivän ajan (takajalkojen heikkous ja etujalan huono kunto ovat olleet sille kova pala). Se on parantumaan päin, kun sillä on antibioottikuuri. Haluaisin tietää onko sillä kipuja tai kärsiikö se. (Oletan että näin on), ja josko sen uusi dieetti olisi auttanut sitä yhtään. Kiinnostaisi myös tietää miltä Casperista tuntuu reikin jälkeen, sillä se tosiaan tuntui nauttivan ensimmäisestä sessiostaan.”
Me hoidimme sitä keskittyen sen tulehtuneisiin kohtiin ja myös takajalkoihin. Kun se oli Janetin puhuteltavana se oli hysteerisen hauska.
JR: Tosiaankin, minä tiedän sen. Miten tämä hoito vaikutti sinuun?
C: He laittoivat minuun vähän säpinää ja säihkettä. (Tarkoittaen, että he energisoivat häntä.) Kyllä, juuri sitä minä tarkoitan, he energisoivat minua. Sinä (tarkoittaen Janetia) puhut paljon myös.
JR: Anteeksi, en tarkoittanut keskeyttää sinun puhettasi.
C: Kaikki kunnossa. Minä vain olen vauhdissa. Tunnen oloni paremmaksi, ei särje eikä kutita niin paljoa, ei anakaan hetkeen hoidon jälkeen. He antoivat minulle hyvää karmaa (koira virnistää tässä kohtaa).
JR: Mitä mieltä olet jatkohoidosta?
C: Bingo! Olen messissä, kuten sanoin, tuntuu hyvältä ja sopivalta olla hoidettavana tällä tavalla. Mutta tiedätkö mitä? Jopa vielä enemmän kuin nämä hoidot auttavat minua, ne auttavat kaikkia muita auttamaan toisiaan. Se on kyllä tosi hieno juttu. Kaikki auttavat kaikkia. Se on hyvä.
Niin se tosiaan on!! Casperilla oli viisautta jaettavana Äitinsä ja perheensä kanssa. Reikienergia auttaa kaikkia. Reiki Talk auttaa kaikkia. Se on hienoa. Carper, sinä olet hämmästyttävä pitbull.
____________________________________
* ReikiTalk on projekti, jossa ReikiFurBabies reikittää eläimiä ja sen jälkeen eläinkommunikoija Janet Roper haastattelee eläintä.
Sisäiset silmät näkevät mitä oikeasti tapahtuu
Ote Dawn Baumann Brunken kirjan marginaalista:
Haluaisin nuorten ihmisten tietävän, että maailma ei pyöri sen ympärillä mitä sinä näet ja maistat ja kosketat. Aivan liian usein katsotaan niillä silmillä jotka eivät näe maailmaa todellisena. Vain sisäisillä silmilläsi voit nähdä mitä oikeasti tapahtuu.
Beau, koira. Eläinkommunikojana Morgine Jurdan.
Kirja on Awakening to Animal Voices: A teen guide to telepathic communcation with all life. Se on nuorisolle, teini-ikäisille, tarkoitettu eläinkommunikointia käsittelevä teos.
Viesti hylkeeltä: Miten nauttia elämästä?
Eläinkommunikoija Coryelle Kramerin blogi 16.9.2009. <-- Katso kuvat alkuperäisestä artikkelista.
Olin tänä aamuna rannalla Cape Codissa, Atlanttin rannalla, ja tein aamumeditointiani, kun yhtäkkiä tunsin voimakkaan läsnäolon kaikkialla ympärilläni. Avatessani silmäni vain 10 jalan päässä rannasta ui joukko hylkeitä ohitseni.
No, eläinkommunikoija kun olen, en voinut päästää TÄLLÄISTÄ tilaisuutta käsistäni ilman kommunikointiyhteyden luomista! Niinpä pyysin heitä jäämään ja puhumaan kanssani. Osa niistä jäi ja osa jatkoi matkaansa katsomaan omalaatuisen näköisiä ihmisiä, jotka kelluivat isojen, värikkäiden puupalojen päällä (me kutsumme niitä surffaajiksi)!
Niillä, jotka menivät katsomaan surffaajia oli todella hauskaa katsellen heitä ja tarkastellen heitä paremmin. Ja kyllä, ne jopa puhuivat surffaajille. Tunsin heidän yhteytensä heti ja olen onnellinen nähdessäni tämän hetken ja saadessani sen taltioutua kamerallani. Kahden olennon uteliaasti tarkastelemassa toisiaan ja silti molemmat kunnioittivat toistensa rajoja ja tilaa. Tämä yhteys eläinten ja ihmisten välillä nousee kaiken muun yläpuolelle. Me emme pelkästään opi heiltä, vaan he oppivat myös meiltä.
Sen tosiasian kunnioittaminen, että kaikilla olennoilla on jotakin tärkeää sanottavaa, se ei aina tarkoita sitä, että se on suurempi viesti kun se tulee eläimeltä, aivan kuten se ei tarkoita, että viesti olisi suurempi vain siksi, että se tulee ihmiseltä. Se mikä on tärkeää, on se, että se viesti (viestit) tulevat perille. Vain olemalla tietoinen siitä tiedosta ja ihanista asioista joita tulee niin monista erilaisista lähteistä.
Ja takaisin kohtaamiseeni. Kuten miehet omituisilla värikkäillä laudoillaan, niin olin minäkin yhteydessä näihin olentoihin… Kysyin hylkeiltä: “Näyttäkää minulle miten minä voisin olla leikkisämpi, kevyempi elämäni suhteen, näyttäkää minulle miten voisin nauttia elämästä enemmän.” “Te hylkeet näytätte elävän onnellisuudesta, ilosta ja hupista ja minä haluaisin oppia miten olla enemmän sen kaltainen, miten sen tekisin?”
Tässä mitä tuli takaisin…
“Vain päästämällä irti, olemalla peloton sen suhteen mitä seurauksia sinun teoistasi tulee, mitä toiset ajattelevat tai tekevät. Se on sinun elämäsi. Sinä elät elämääsi eniten silloin kun sinä olet kaikkein onnellisimmillasi, kaikkein vapaimmillasi kaikesta.” “Pitämällä hauskaa kavereidesi kanssa, jotka ymmärtävät sinua ja rakastavat sinua ja kun sinä päästät irti kaikesta juuri tässä tilassa, se on hieno tunne. Päästä irti kaikista asioista joiden sinä luulet olevan tärkeitä. Päästä irti asioista, joiden luulet tekevän sinut, sinut.”
“Kun sinä todella päästät irti ja vain OLET, sinä näet miten helppoa on yhdistyä oikean minäsi kanssa ja sinun oikean minäsi löytäminen tekee sinut yhtä iloiseksi kuin me ja näet asiat kuten me ne näemme.” “Yritä olla avoin uusille ideoille, uusille kokemuksille, suhtaudu niihin avoimin mielin ja ota selvää siitä mistä pidät ja mitä sinä haluat säilyttää itsessäsi tästä uudesta kokemuksesta, ja sitten anna sen mennä ja liiku iloisesti seuraavaan uuteen kokemukseen tai kohtaamiseen, miksi sinä jäisit paikoillesi ja jatkaisit tämän uuden asian tutkimista?” “Se ei ole hyvä idea, sillä jonkin ajan päästä siitä tulee vanha juttu ja ilo ja hauskuus hälvenee siitä, mitä kauemmin sinä katsot vanhoja juttuja sitä pienempi on se jännitys ja innostus mitä siitä saa.” “Päästä siis irti siitä.” “ME olemme aina uteliaita uusien asioiden suhteen, se on hyvä tapa elää… pysy avoimena ja uteliaana uusien kokemusten suhteen, uteliaisuus tuo innostusta ja iloa elämäämme, älä pelkää sinun uteliaisuuttasi. Me annamme mahdollisuuden oppimiselle ja olemme avoimia uudelle tiedolle.”
Sitten hylje kysyi minulta…
“Kun sinä näit meidät ensin sinä nappasit sinun esineesi (kamerani) ja aloit juosta lähemmäs rantaa ja sinä teit sen uteliaisuudesta ja ilosta ja ilman sen kummenpaa ajattelemista, eikö se tuntunut sinusta mukavalta?”
Sanoin: “Kyllä, siltä se tuntui, mutta sitten pääni tuli tielle ja aloin ajatella, että ehkä minä häiritsen heitä tai että minun pitäisi pysytellä kauempana eikä jahdata heitä.”
Hylje: “Kyllä, me olimme surullisia siitä, että sinä lopetit, meistä oli hauskaa leikkiä sinun kanssasi “nappaa minut”- hippaa.”
Minä: “Mutten halunnut teidän ajattelevan että minä halusin jotakin teidän lapsistasi, tai että minä olisin epäkunnioittava teitä kohtaan.”
Hylje: “Me näemme sinun sydämesi… me tiedämme miten sinä ajattelet asioista, aivan kuten sinä tiedät miten me ajattelemme. Se on sinun pääsi joka nyt ajattelee, mutta mitä sinun sydämesi sanoo?”
Minä: “Että oli hauska juosta!”
Hylje: “KYLLÄ!” Ja meistä oli ihanaa jakaa se kokemus kanssasi. Älä murehdi siitä mitä toiset saattavat ajatella, me rakastamme hauskanpitoa ja me haluamme, että sinä teet samoin! Siksi me tulimme sinun luoksesi tänään, täällä on selkeä tunne siitä, että tahtoisi pitää hauskaa, mutta pitää sen kaiken sisällään, koska ei ole varma, että mitä oikein tapahtuu, jos päästäisi kaiken sen ilon irti. Me halusimme kertoa sinulle että hauskuus EI ole siinä, mitä tapahtuu kun sinä päästät itsesi avautumaan ilolle, vaan se on se, että se innostus tuo tarkoitusta sinun ja myös meidän elämäämme.”
Sitten kiitin hylkeitä keskustelusta ja siitä että ne jakoivat ajatuksiaan kanssani ja opettivat minulle uuden kokemuksen jonka voin jakaa myös kanssanne. Sitten he kysyivät MINULTA kysymyksen…
“Me olemme aina olleet uteliaita sen suhteen, että miltä se tuntuu kun on jalat ja jalkaterät?”
Niinpä yritin selittää miltä tuntuu tehdä asioita kuten ajaminen ja hyppiminen ja juokseminen. Mutta sitten tajusin, että olisi paljon helpompaa jakaa se asia heidän kanssaan avaamalla yhteys ja jakamalla se TUNNE kun on tekemässä näitä juttuja. Niinpä tein sen, jaoin heidän kanssaan tuntemuksia tanssiessani, juostessani ja hyppiessäni ja pomppiessani ja loikkiessani ja uidessani käsien ja jalkojen avulla. Sitten he jakoivat kanssani tunteen uimisesta vedessä hyvin nopeasti. Minun sydämeni alkoi hakata ja tunsin miten vesi virtasi ympärilläni ja vain sukelsin ja hypin ja tein kaiken niin nopeasti, että pääni oli aivan sekaisin.
He kiittivät minua kokemusteni jakamisesta kanssaan ja minä kiitin heitä.
Sitten me kuljimme omiin suuntiimme ja tunsin itseni niin siunatuksi voidakseni olla tässä hurmaavassa paikassa.
Makian tarinoita
Laura Stinchfieldin blogi 12.11.2009.
Minulla on 15-vuotias kissa jonka nimi on Makia. Se on täysin valkoinen ja sillä on keltaiset silmät. Adoptoin sen päivää ennen Halloweenia Santa Barhara Countyn kissasuojasta 14 vuotta sitten. Äiti ja tytär halusivat Makian, mutta he sanoivat, ettei se ole tarpeeksi “suulas”. Heti kun he lähtivät ulos huoneesta Makia maukui. Muutaman viikon kotona olemisen jälkeen se kiipesi valtaisaan plataaniin. Koska se ei ollut oppinut vielä, että kissojen pitää kiivetä puun runkoa pitkin myös alas, se jäi jumiin. Minulla ei ollut tarpeeksi korkeita tikkaita auttaakseni häntä itse, joten Montexiton palolaitos tuli apuun.
Kun aloittelin eläinkommunikoijana toimimista Makialla oli paljon sanottavaa. Se käveli pitkin taloa maukuen perässäni ja kertoen sen seikkailuista ulkona. Eräänä yönä se oli lukittu taloon muutamaksi tunniksi ja se hyppäsi keittiötasolle maukumaan. Kun menin sen luo se alkoi nuolla vatsaansa. Silloin huomasin, että sillä oli monen sentin pituinen viilto vatsassa, ja sen sisäelimet näkyivät. “Mitä sinulle on tapahtunut?” hätäännyin. Makia vastasi, “Tänä aamuna karhu jahtasi minua pihan läpi ja minä viilsin vatsani piikkilanka-aitaan.”
“Jaa”, ajattelin, “Tänään?! Karhu?!” Kiidätin kissan ensiapuun. Kun eläinlääkäri oli kuronut kissan umpeen hän sanoi: “En ole koskaan nähnyt trauman kokenutta kissaa näin rauhallisena. Se on kehrännyt ja maukunut koko ajan. Aivan kuin se ymmärtäisi minua ja kertoisi minulle tarinoita.”
Kokonaisen vuoden ajaksi Makia menetti kykynsä naukua. Se vain avasi ja sulki suunsa ulos tuli vain pieni käheä äännähdys. Ystävät ja naapurit hätääntyivät. Kun kysyin Makialta, että mikä on vialla, se ei vastannut. Vein sen asiantuntijoiden luo, parantajien ja toisten eläinkommunikoijien luo. Kaikki olivat hämmästyneitä sen kanssa. Eräänä päivänä sanoin ex-miehelleni, että hänen on aika lähteä talosta, eikä palata enää koskaan takaisin. Sillä hetkellä kun hän käveli ovesta ulos Makia kääntyi puoleeni ja maukaisi. Kun kysyin siltä asiasta se sanoi: “Minä olen kyllästynyt tietämään hänen salaisuutensa. Älä kysy minulta.” Kissan maukuminen on ollut virheetöntä siitä lähtien.
Eräänä yönä tulin kotiin ja Makialla oli haava silmässä ja siltä puuttui hammas ja huulessa oli reikä. Kysyessäni asiasta se vastasi: “Minä juoksin kojoottia karkuun ja minun piti kiivetä katolle. Kun minä pääsin sinne pöllö liisi ylitseni ja yritti tarrautua minuun kynsillään. Siitä haava tuli. Sitten minä putosin katolta ja löin hampaani maahan ja se painui huuleni läpi.”
Toisen kerran näin sen putoavan katolta ja kun kysyin mitä tapahtui se sanoi: “Paha henki tönäisi minua.”
Olin Los Angelesissa kun eläinvahtini soitti minulle sanoen, ettei löydä Makiaa. Otin siihen yhteyden kaukona. Makia sanoi: “Äiti, älä murehdi, minä olen kadun toisella puolella.” Samalla eläinvahtini sanoi “Löysin sen. Se ponkaisi juuri kadun yli kotia kohti.”
Nyt kun kysyn Makialta tästä artikkelista se sanoo: “Sinun pitäisi kertoa ihmisille parempia tarinoita. Sinun pitäisi kertoa kuin minä pidän metsässä kulkemisesta sinun kanssasi ja kuinka minä voin käyttää valjaita ja fleksihihnaa, aivan kuten koiratkin. Voisit kertoia heille kuinka hyvin minä matkustan. Kuinka olen muuttanut maan halki useaan otteeseen ja että minä voin kävellä lumella uppoamatta. Voit kertoa heille, että minä olen ollut veneessä ja että minä voin myös metsästää lintuja ilmasta. Voit kertoia ihmisille että minä olen ottanut kylpyjä ja nauttinut niistä ja kuinka minä rakastan juoda hanasta. Kuinka minä meditoin joka päivä Buddhan kanssa. Sinä voit kertoia heille kuinka minä puhun Kimin tyttären kanssa joka kuoli ja kuinka minä autan ihmisiä. Voit kertoa heille että minä kerron aina totuuden ja että minä tiedän kaikkien salaisuudet.”
Sanon Makialle, “En muista sinun ikinä olleen veneessä.”
Se vastaa, “Äiti, olen ollut. Minä olin siinä suuressa veneessä.”
“Olitko sinä todellakin veneessä?” minä kysyn.
Makia vastaa, “Kyllä, äiti. Minä pystyin kävelemään siinä suurella kannella ja näin veden.
Henkilökohtaisesti en muista sitä, mutta ehkä niin tapahtui. Meillä oli aikoinaan suuri vene.
Ymmärtäminen on verbi
Bridget Pilloudin Pets are talking-blogi 4.11.2009.
Binah tarkoittaa hepreaksi ymmärtämistä. Niinpä, kun ystäväni Carolyn, Walesista, pyysi minua puhumaan ystävänsä koiran, Binahin kanssa, ajattelin, että “Mielenkiintoista, mitähän tämä koira minulle sanoo”.
Näyttää siltä, että Binah on valkoinen länsimaanterrieri. Ne ovat pieniä kenraaleja koiramaailmassa. Niillä on taipumusta pomoiluun ja määräilyyn ja ovat joskus hieman rajuja. Binah ei ollut mitään edellämainituista. Se oli toisenlainen länsimaanterrieri, sellainen joka on jalo, hauska, innostunut ja ystävällinen. Todelllakin, se sai minut hieman ajattelemaan omia näkemyksiäni länsimaanterriereistä, ja se antoi minulle myös syyn hieman puhutella itseäni sen suhteen, että jaottelen koko rodun yhteen ja samaan kategoriaan, hyvänen aika.
Binah kuoli äkillisesti. Sen äiti, Lynne, oli aivan murheen murtama.
Hänen ensimmäinen kysymyksensä Binahille oli, että onko kaikki okei. Binahin vastaus tuli selkeästi: “Tietenkin!” Sitten hän halusi tietää kenen kanssa Binah oli. Binah näytti minulle isoa harmaanruskeaa koiraa. Ne olivat pellolla, jota ympäröivät puut, koivut. Se näytti kirpeältä pakkaspäivältä. Ne leikkivät. Kerroin tämän Binahin omistajalle, ja hän henkäisi syvään ja hiljeni. Sitten sieltä kuului, “Se on Calon!” Calon oli Lynnen irlanninsusikoira, joka oli kuollut aiemmin. Sitten minä aloin itkeä. Calon tarkoittaa walesinkielellä sydäntä. Niinpä Sydän ja Ymmärrys leikkivät pellolla kahdestaan.
Binahin äiti mietti, että onko jotakin mitä heidän olisi pitänyt tehdä pelastaaksen Binahin elämän. Binah sanoi, että sen oli aika lähteä, sillä sen aikomuksena oli mennä elämään Sussexiin erään pojan luo, joka todella tarvitsi häntä. Aina kun kysyin Binahilta jotakin, minun piti joka kerta kutsua se takaisin leikkimästä. Sen äiti sanoi, että se oli eläessään aivan samanlainen. Puistossa, joka toinen sekunti, Binah innostui leikkimään, se ei pystynyt keskittymään lainkaan.
Näytti siltä, että Calonilla oli vapaapäivä. Sillä oli taivaassa duuni. Monilla eläimillä on. Calonin työ oli tervehtiä uusia tulokkaita ja näyttää heille paikkoja. Minä luulen, että on hienoa tulla irlanninsusikoiran, jonka nimi on Sydän, tervehtimäksi heti aluksi. No, joka tapauksessa Binahin äidin sydän sai rauhan kun se kuuli että Binah oli elossa ja onnellinen ja voi hyvin ja oli kiireinen tuolla toisella puolella.
Hän kysyi vielä yhden kysymyksen: “Oliko Binahilla jotakin sanottavaa hänelle?” Jep. Binah näytti minulle leivosta lautasella ja hänen äitinsä Lynnin syömässä sitä. Kuvasin tämän Lynnelle. Hän ei tajunnut sen merkitystä. Niinpä sanoin, että “Binah, mitä tämä tarkoittaa?” Binah sanoi: “Seuraavan koirasi kanssa, älä ole niin tiukka herkkujen kanssa!” Lynne nauroi. Hän sanoi “Sano Binahille, että meidän piti pitää hänet kondiksessa!” Binah nauroi myös. Binah tiesi, että tuo hieman lieventäisi äidin surua.
Ymmärtäminen on verbi.
Bridget Pilloud on mukana seuraavassa Hiljaisen Viisauden Voima-lehdessä!
Kissat kertovat miltä kynsien poistaminen tuntuu
Eläinkommunikoija puhuu kissojen kanssa, joilta on kynnet poistettu
Joidenkin mielestä on hyvin vaikeaa antaa tämä varpaiden amputoiminen anteeksi
Artikkeli internetistä, julkaistu 13.11. 2009.
Kirjoittanut Laura Stinchfield, eläinkommunikoija.
Tiedän että monilta kissoilta on poistettu kynnet. Ennen kuin aloin työskennellä ammattimaisesti eläinten kanssa, en juurikaan ajatellut asiaa. Ollessani 10-vuotias vanha perhetuttumme antoi meille ison oranssin tyttökissan nimeltään Samantha. Se oli aiemmin elellyt sisäkissana Park Avenuellla, New Yorkissa. Kun se tuli taloomme siitä tuli tallikissa. Vaikka siltä oli kynnet poistettu, se ei tuntunut hidastavan sen tahtia. Se pystyi hyppäämään hyvin korkealle ilmaan ja nappaamaan linnun lennosta kiipeämään tikkaita heinäparvelle helposti. Dottie, toinen kynnetön kissa, pystyi metsästämään hiiriä ja kiipeämään puissa.
Muutama vuosi sitten minut kutsuttiin keskustelemaan kolmen kissan kotiin. Kahdelta niistä oli jo kynnet poistettu ja kolmannenlla kissalla oli aika varattu seuraavaksi päiväksi. Olin kauhuissani ja suruissani siitä, mitä ne minulle kertoivat.Niillä oli hirvittäviä kipuja. Käveleminen sattui. Heidät oli silvottu, traumatisoitu ja he olivat hyvin loukkaantuneita myös heidän ihmiselleen. Kolmas kissa oli niin peloissaan siitä, että mitä sille tehdään seuraavana päivänä, ettei se edes tullut esiin sängyn alta.
Se mitä opin tuona päivänä kissojen kynsien poistosta oli se, että eläinlääkärit amputoivat osia kissan tassuista! He leikkaavat ensimmäiseen niveleen saakka! Kissat kävelevät varpaillaan. Tunsin oloni sairaaksi monien päivien ajan enkä valitettavasti voinut vakuuttaa omistajaa jättämään väliin kolmannen kissan käsittelyä. Tuo oli yksi niitä kertoja kun en voinut kohdata ihmistä ‘juuri sellaisena kuin hän oli’, enkä voinut tuntea myötätuntoa häntä kohtaan. Tunsin että hän oli pahoinpitelijä, tietoisesti, ja minusta oli hyvin vaikeaa antaa anteeksi, että hän vei myös viimeisen kissan eläinlääkärin käsiin. Halusin viedä kaikki kolme kissaa pois hänen luotaan. Minusta tuntui, ettei hän ansainnut niistä yhtäkään. Kynsien poisto kissoilta on julmaa. West Hollywood on jo kieltänyt tämän ja Santa Monica tulee myös pian tekemään kieltopäätöksen tälle toiminnalle. Malibu, Beverly Hills ja San Francisco myös harkitseva kynsienpoistokieltoa.
Kuunnellaanpä mitä kynnettömillä kissoilla on sanottavaa:
Dottie: Minulta poistettiin kynnet, koska minä raavin ihmiseni suosikkituolia. En ole koskaan koneut sellaista kipua. Minä selvisin kojootin hyökkäyksestä, eikä sen hampaissa roikkuminen tuntunut miltään verrattuna siihen, kun minä heräsin ja huomasin, että minun tassuistani puuttui osa. Vihasin ihmistäni sen jälkeen niin paljon, että minun täytyi karata ja etsiä itselleni uusi perhe.
Magic (jokin aika sitten poistettu kynnet): En voinut niellä moneen viikkoon leikkaukseni jälkeen. Minun oli vaikea hengittää, minulla oli niin kovia kipuja. En ymmärtänyt sitä. Tarvitsin kynsiäni kiipeämiseen. Luulen, että koska minulla ei ole kynsiä, minun kehoni ei toimi oikealla tavalla. Voin kävellä ja leikkiä, mutta se tuntuu erilaiselta. Niskaani sattuu paljon ja myös selkääni. En koskaan uskonut, että ihmiset voivat olla niin ilkeitä. Vihasin ihmisiäni niin paljon, että purin heitä jatkuvasti. He ovat puhuneet, että he antavat minut pois. Mutta sitten sinä tulit ja kerroit minulle, etteivät he tienneet mitä he tekivät, he eivät tienneet että se oli julmaa, ja sinä sanoit minulle yhä uudestaan ja uudestaan, että he ovat pahoillaan minun puolestani. Tämä sai minut tuntemaan oloni paremmaksi, ja koska sinä ymmärrät kuinka kauhelata se tuntui ja että jos minä olisin sinun kissasi, niin sinä et olisi sitä minulle koskaan tehnyt. Toivon, että olisit kertonut tämän minun ihmisilleni aiemmmin. Opettelen nyt uudelelen luottamaan ja rakastamaan heitä. En pure enää ja he aikovat pitää minut. Minä opettelen antamaan heille anteeksi.
Susan (tältä kissalta poistettiin kynnet päivä sen jälkeen kun olin kertonut sen ihmiselle miten toiset kissat tunsivat ja että miten tämä pelotti Susania): Tunsin itseni niin onnekkaaksi kun sinä tuli meille ja puhuit meille ja sanoit ettei tätä pitäisi tehdä. Vihaan nyt enemmän ihmistäni kuin mitään muuta. En voi sietää edes katsoa häntä. Yritän oksentaa hänen tavaroidensa päälle niin usein kuin voin. Minulla on ollut hyvä elämä minun muiden kissasisarusteni kanssa, mutta minä vihaan minun ihmistäni niin paljon joskus, että toivon hänen lakkaavan hengittämästä. Ennen kuin tämä tapahtui, minä rakastin häntä enemmän kuin mitään. Minä lohdutin häntä kun hän oli järkyttynyt jostakin ja minä yritin olla täydellinen. Se ei merkinnyt hänelle mitään. Jos minulla olisi enemmän rohkeutta, minä karkaisin. Olen vain puolikas kissa siitä, mitä minä olin aiemmin. En tiedä voinko edes elää ulkona. Toivon, että olisin elänyt jonkin toisenlaisen elämän. Toivon, että olisin tarpeeksi rohkea karatakseni pois.
Valot päällä kadonnutta kissaa odotellessa
Karen Andersonin uutiskirjeestä ja blogista:
Jokin aika sitten sessiossa Blue-nimisen kissan kanssa se sanoi minulle jotakin talossa palavasta valosta. Yritin edelleenkin keskittyä siihen, että mikä kissan sijainti on, mutta jostain syystä Blue edelleenkin puhui taloon palamaan jätetystä valosta. Lopulta kysyin kissan isältä, että tietääkö hän mitä tämä tarkoittaa. Hänen hämmästynyt vastauksensa oli… “Minun nuori poikani on ollut aivan maassa sen jälkeen kun Blue katosi, joten sanoin hänelle, että voimme jättää valon palamaan taloon siksi aikaa, kunnes Blue palaa kotiin,” hän sanoi hitaasti, “en voi uskoa, että Blue tietää siitä.”
Jatkoin Bluen sijainnin ja kulkureitin selostusta.
“Blue sanoi, että se meni ulos talon etupuolelta ja kääntyi sen jälkeen vasemmalle. Siellä on omituisen muotoinen puistomainen alue, ja se näyttää siltä, että puut ovat täydellisessä rivissä, ihmisten istuttamia, ei luonnontilassa olevia.” Blue oli lähellä jotakin peltoa tai muuta avointa tilaa. William tunnisti tämän alueen heti: “Se on tarkka kuvaus meidän lähiseudustamme. Puisto, jonka kuvailit on suojelualue meidän vasemmalla puolellamme. Puut jotka on istutettu riviin juuri alueen ulkopuolelle viittaavat siihen, että alue on restaurointialue.” Tämän kuvauksen avustuksella perhe lähti etsimään Blueta.
Seuraavana päivänä sain viestin: Blue on tullut takaisin!!! …se on tien päässä… vasemmalla… ja se oli ollut puistossa juuri siinä kohtaa missä kuvailit sen olevan. Eräs vanha nainen oli ruokkinut sitä… ja se palasi hänen talolleen jatkuvasti. Hän näki kyltin, jonka olimme laittaneet ulos.. niin hienoa… kiitos avustasi… annoit meille kaikille toivoa.”
Näinkin voi eläimiä kuunnella
Eläinkommunikointiopiskelua Porissa
8.11.2009 Porin Henkisessä Keskuksessa opiskellaan eläinkommunikointia Maiccu Kostiaisen johdolla.
Hiljaisen Viisauden Voima 2/2009
The Power of Silent Wisdom eli Hiljaisen Viisauden Voima 2/2009 on netissä luettavissa. Huuhkaja, joka oli odottanut pitkään tätä tilaisuutta sanoa sanottavansa sanoikin aika paljon ajatuksia herättäviä asioita. Mikään ei ole sattumaa. Ei siis sekään, että huuhkaja istui puussa, kirkkaassa päivänvalossa, odottaen, että meikäläinen herää ja kaivaa esiin kameransa ja vihdoinkin ottaa sitä kuvan. Se antoi ottaa pari kuvaa, kunnes lähti pois. Tämä tapahtui toissakesänä! Hämmentävää, mutta mahtavaa todistaa tällaista projektia, joka on koko ajan pari askelta edellä meitä ihmisiä. Eläimet värähtelevät korkeammalla kuin me ihmiset, ja niiden ymmärryksen taso on usein paljon korkeampi kuin meidän. Se on joillekin kova pala. Ihmiset ovat aina luulleet itsestään liikoja. Mutta me opimme, pikkuhiljaa, kunnioittamaan kaikkia eläviä olentoja. Näin on uskottava. Sitkeästi.
Hyviä lukuhetkiä.
Maiccu Kostiainen uusimmassa Ultrassa
Uudessa Ultrassa numero 10/2009 on mukana suomalainen eläinkommunikoija Maiccu Kostiainen. Ultra on henkisen tiedon lehti, ja toiset pitävät sitä hörhölehtenä, mutta siellä on kyllä ihan asiaa. ;o} Eikun lukemaan.
